Susa soitti ja kysyi lähtisinkö Kaijan seuraksi Talolle. Kaija oli ostanut kaksi lippua Kari Tapion konserttiin. Lupauduin, eihän minulla tässä sen kummenpaa ole, vaikka laulaja ei minun suosikkeihini kuulukaan.
Olimme perillä hyvissä ajoin ja etsiskelimme nauraen sitä parven osaa, johon viimetingassa hankitut liput olivat. Ja kun aikaa oli, puhuimme kaikesta mahdollisesta, mikä mieleen juolahti. Kaijan työ oli raskasta hoitotyötä ja hän oli siitä nyt vuorottelu vapaalla. Hyvin oli aika kuulemma kulunut, kun sai tehdä kaikkea sitä, mitä ei ehtinyt työssä käynniltä. Kaija on innokas askartelija ja käsityön tekijä.
Konsertti alkoi ja totesimme, ettei parven sille osalle tullut meidän lisäksemme, kuin yksi toisiinsa nojaileva nuoripari. Saatoimme siirtyä itsellemme sopiville paikoille.
Väliajalla päätimme mennä nauttimaan liköörit. Mietimme osaammeko taas takaisin yksityis parvellemme.
Huomasin koko  joukon tuttuja tulleen konserttiin myös ja jouduinkin moikkailemaan joka puolelle. Tutun pariskunnan kysellessä, minne olin mieheni jättänyt, katseeni osui naiseen, joka seisoi oven vieressä lasi kädessä, katse maassa ja vihaisen näköisenä. Seurassaan hänellä oli pariskunta, joka näkyi vilkuilevan toisiansa hämmentyneen oloisena.
Tunsin naisen. Hän se oli, ihminen joka oli aiheuttanut viimeisen puolen vuoden ajan elämääni varsinaisen hurrikaanin. Arvasin hänenkin tunnistaneen minut ja siitä johtui tuo ilme.
Konsertti jatkui ja minä mietin, että enään ei tuntunut juuri miltään  nähdä tuo 'toinen nainen'. Olimme päättäneet jatkaa yhdessä miehen kanssa. Ja vaikka tiesin, ettei se tulisi olemaan helppoa, ei pitkään aikaan, päätin siinä istuessani vain odottaa ja katsoa mitä tulevaisuudessa tapahtuisi.